Mielenterveyden

Ammattiwiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mielenterveysongelmat ja oppiminen

1. MITÄ MIELENTERVEYS ON?

Se, mitä kulloinkin pidetään ”normaalina”, määrittyy aina paitsi yksilöllisten kokemusten perusteella, myös yhteisöllisesti ja yhteiskunnallisesti. Suomalaisessa yhteiskunnassa on oma käsityksensä ”normaalista” mielenterveydestä tai mielen tasapainosta, samoin jokaisessa opettajainhuoneessa. Mielenterveys on vahvasti arvolatautunut ilmiö: ”normaalia” arvostetaan, poikkeavaa pelätään, vältellään ja paheksutaan. Mielenterveyteen liitetään edelleen paljon mystiikkaa, eikä mielenterveyshäiriöihin vieläkään suhtauduta samanlaisina ongelmina kuin fyysisiin vaivoihin. Mielenterveys koostuu tunne-elämän, ajattelun ja sosiaalisten suhteiden tasapainoon liittyvistä tekijöistä. Siinä määritellään olevan olennaista mm. näiden asioiden:

- sisäinen eheys, minän eri puolten välinen tasapaino

- mielekkyyden kokemus

- realiteettien taju, nykyhetkessä eläminen, mielihyvän kokeminen

- kyky rakastaa ja tehdä työtä – kyky oppia!

- kyky solmia ja ylläpitää läheisiä ihmissuhteita ja tulla toimeen toisten kanssa

- kyky järkeviin ja joustaviin psyykkisen itsesäätelyn keinoihin

- oman toiminnan ja tunteiden jonkinasteinen tiedostaminen, ennakointi ja käsitteleminen


2. MITEN PIDÄMME YLLÄ MIELENTERVEYTTÄMME?

Ihmisellä on monia keinoja tietoisesti ja tiedostamattaan säädellä psyykkistä tasapainoaan ja kokea elämänsä mielekkääksi. Ilmiötä nimitetään psyykkiseksi itsesäätelyksi. Sitä tapahtuu koko ajan, mutta sen merkitys korostuu psyykkistä tasapainoa uhkaavissa tilanteissa, kuten stressi-, turhauma- ja ristiriitatilanteissa. Fyysisiä itsesäätelyn keinoja ovat levon, liikunnan, ravinnon ja päihteiden käyttö. Sosiaalisia keinoja on toisten ihmisten, esim. parisuhteen tai yhteisöllisen toiminnan käyttö omien tarpeiden tyydyttämiseen. Psyykkisiä keinoja on ongelmien työstäminen mielikuvien, ajattelun ja tunteiden avulla, ja ne jaetaan tietoisiin coping-keinoihin ja tiedostamattomampiin defensseihin. Psyykkisten säätelykeinojen avulla ihminen pitää yllä tarkoituksenmukaista henkistä joustavuutta tilanteisiin ja ihmisiin suhtautumisessaan. Coping- eli hallintakeinot ovat tietoisia pyrkimyksiä selviytyä ahdistavasta tilanteesta. Niitä ovat aktiivinen toiminta tilanteen korjaamiseksi, tunteiden käsittely ja tulkinta sekä omien ajattelutottumusten tai mielialojen tietoinen tarkastelu. Defenssit eli psyykkiset puolustuskeinot ovat pääosin tiedostamattomia, hyvinkin nopeasti uhkaavaksi koetussa tilanteessa laukeavia mekanismeja, joilla ihminen pyrkii suojaamaan itseään liialta ahdistukselta ja säilyttämään toimintakykynsä. Sekä hallinta- että puolustuskeinot ovat kaikille ihmisille välttämättömiä psyykkisen tasapainon ylläpitämiseksi. Tavallisia psyykkisiä puolustuskeinoja ovat seuraavat:

- toisiin turvautuminen riippuvuus

- projektio: ulkoistaminen, itsessä tapahtuvien prosessien heijastaminen toisiin

- introjektio sisäistäminen, toisissa tapahtuvien prosessien heijastaminen itseen

- kohteensiirto: oman ahdistuksen siirtäminen muihin, usein viattomiin

- kompensaatio: kohteen korvaaminen toisella

- sublimaatio: jalostaminen, yhteisöllisesti hyväksytty kanavoiminen

- rationalisointi: selittely, jossittelu

- arvon kieltäminen ahdistusta aiheuttavan asian tai ihmisen arvon kieltäminen, mitätöinti

- kieltäminen täydellinen tosiasian kieltäminen

- torjunta: osittainen asian tai tunteen kieltäminen

- regressio: taantuma jo ohitettuun kehitysvaiheeseen

- split: lohkominen, mustavalkoajattelu

- eristäminen: tunteiden eristäminen ja älyllistäminen

- reaktionmuodostus: tunteen kääntäminen vastakkaiseksi

- fiksaatio: samaan toimintatapaan takertuminen

- kosto

- huumori

Terve psyyke käyttää hallinta- ja puolustusmekanismeja monipuolisesti ja joustavasti tilanteeseen sopivalla tavalla, häiriintynyt psyyke käyttää niitä pakonomaisesti, yksipuolisesti ja kaavamaisesti – tai ei lainkaan, jolloin psyyke on suojaamattomana täysin ulkoisten vaikutteiden armoilla.


3. MILLAISIA OVAT YLEISIMMÄT MIELENTERVEYSONGELMAT?

Mielenterveys on prosessi, ei pysyvä tila: kaikki ihmiset kärsivät erilaisista mielenterveyden ongelmista jossain elämänsä vaiheessa. Masennus, ahdistus ja pelko kuuluvat olennaisesti elämään. Opettajan on hyvä ymmärtää mielenterveyden ongelmia ja suoranaisia häiriöitä, koska hän joka tapauksessa kohtaa niitä itsessään ja opiskelijoissaan, olipa siitä tietoinen tai ei. Ihmisen elämänkulkuun sisältyy väistämättä monia äkillisiä muutostilanteita eli kriisejä, joihin hänen on sopeuduttava. Normaaliin kehittymiseen ja ikääntymiseen liittyvät omat kehityskriisinsä, joiden lisäksi elämä pakottaa kohtaamaan traumaattisia kriisejä, äkillisiä muutoksia, joihin ihminen ei itse pysty vaikuttamaan. Kriisitilanteessa ihmisen käyttämät puolustusmekanismit jäykistyvät ja kapeutuvat, ja hän kärsii tilapäisesti muistakin mielenterveyshäiriöille tyypillisistä oireista. Mielenterveyshäiriöt ja kriisireaktiot on kuitenkin tärkeää pitää erillään toisistaan: jokainen joutuu kohtaamaan kriisejä elämässään, mutta kaikki eivät kuitenkaan kärsi mielenterveyshäiriöistä. Mielenterveyshäiriöt voidaan karkeasti jakaa neurooseihin, persoonallisuushäiriöihin ja psykooseihin, joskin lääketieteellisesti häiriöluokkia on paljon enemmän. Kaikkiin psyykkisiin häiriöihin liittyy myös fyysistä oireilua, ja monien - joidenkin käsitysten mukaan jopa kaikkien - fyysisten sairauksien synty voidaan selittää ensisijaisesti psyykkisillä tekijöillä.

  • Neurooseista kärsivä ihminen on ahdistunut, masentunut, maaninen tai pelokas, mutta hän tuntee kuitenkin olevansa psyykkisesti suhteellisen hyvin koossa ja on realistisessa suhteessa ulkomaailmaan. Neurooseja ovat mm. mieliala-, pelko-, ahdistuneisuus-, uni-, syömis- ja hillitsemishäiriöt. Mielialahäiriöistä masennus on vakavin kansansairautemme. Masennus aiheuttaa eniten työkyvyttömyyttä, ja lasten ja nuorten masennus on yleistynyt suhteessa muihin ikäryhmiin.
  • Persoonallisuushäiriöt kertovat erityyppisistä häiriöistä persoonallisuuden kehityksessä. Ne vaativat sekä kehittyäkseen että parantuakseen hyvin pitkän ajan. Persoonallisuushäiriöitä ovat mm. epävakaa, narsistinen, paranoidinen ja epäsosiaalinen persoonallisuus.
  • Psykooseille ovat tyypillisiä minäkokemuksen pirstoutuminen, ulkoisen ja sisäisen rajan horjuminen sekä todellisuudentajun hämärtyminen, joka ilmenee mm. ajattelun ja tunteiden pahoina vääristyminä ja harha-aistimuksina. Psykooseja ovat mm. reaktiivinen psykoosi, skitsofrenia ja vakava kaksisuuntainen mielialahäiriö (ent. maanis-depressiivinen psykoosi).

Mielenterveysongelmien syntymekanismit ovat erittäin monimutkaiset ja osin tuntemattomat, eikä niiden tunteminen ole yleensä opetustyössä välttämätöntäkään. Olivatpa häiriöiden syyt perinnöllisiä, kemiallisia, opittuja tai näiden yhdistelmiä, opetustyö täytyy joka tapauksessa rakentaa terveyden ja voimavarojen, ei häiriöiden varaan.


4. MITEN MIELENTERVEYS JA OPPIMINEN LIITTYVÄT YHTEEN?

Mielenterveyshäiriöt vaikuttavat opiskelijan kognitiivisiin, motivationaalisiin, emotionaalisiin ja sosiaalisiin valmiuksiin. Keskittymisvaikeudet ja ahdistuneisuus haittaavat havaitsemista, ajattelua, päättelyä ja muistia. Useat häiriöt heikentävät aloitekykyä – psyykkinen energia kuluu mielensisäiseen prosessointiin, eikä sitä riitä ulkoisiin ponnistuksiin. Mielenterveysongelmista kärsivän opiskelijan itsetunto on usein huono, ja psyykkisen itsesäätelyn keinot ovat vähäiset ja jäykät. Ongelmiin liittyy häpeän ja syyllisyyden tunteita, jotka hankaloittavat sosiaalista vuorovaikutusta.

Lisäksi monilla psyykenlääkkeillä on erilaisia oppimista haittaavia sivuvaikutuksia. Opettajan ja opiskelijan vuorovaikutussuhde on kenties merkittävin yksittäinen oppimiseen vaikuttava tekijä myös mielenterveysongelmista puhuttaessa. Opettajan luonteva, realistinen ja kannustava suhde opiskelijaan on erittäin merkittävä terapeuttinen, eheyttävä tekijä. Kyetäkseen tervehdyttävään pedagogiseen vuorovaikutukseen opettajan on syytä olla tietoinen omista tunteistaan ja asenteistaan mielenterveyshäiriöitä kohtaan. Mielenterveysongelmien kohtaaminen synnyttää ahdistusta, ja opettajan on hyvä olla tietoinen sitä vastaan käyttämistään puolustusmekanismeista.

Oppilaitosyhteisöt eivät perinteisesti kestä kovin hyvin erilaisuutta. Yhdenmukaistava ja vaikeuksia välttelevä oppilaitoskulttuuri ei tue psyykkistä eheyttä. Yhteisöt käyttävät omia puolustusmekanismejaan mielenterveysongelmista nousevaa ahdistusta vastaan. Näitä ovat mm. kieltäminen, torjunta, rationalisointi, projektio ja huumori. Oppilaitosyhteisöt edustavat koko yhteiskuntaa pienoiskoossa: myös yhteiskunnallisesti suhtautuminen mielenterveyskysymyksiin vaihtelee torjunnasta tirkistelynhaluun.


5. MITEN OPETTAJA VOI TOIMIA?

Opettajan rooli mielenterveysongelmista kärsivän opiskelijan tukemisessa ja syrjäytymisen estämisessä on erittäin tärkeä. Opettaja voi tehdä paljon – tekemättä mitään ”erityistä”.

  • Pysy perustehtävässäsi - ja ole valmis tarkistamaan sitä jatkuvasti. Ihmiseksi ja ammattilaiseksi kasvattaminen sekä oppimiskyvyn vahvistaminen ovat opettajan keskeisimmät tehtävät. Opettaja ei siis ole terapeutti, hoitaja, vaan hänen ohjaamiskeinonsa nousevat pedagogiikasta, eivät psykiatriasta tai terapiatyöstä. Mitä suurempi kaaos opiskelijan mielessä on, sitä tärkeämpää on, että opettaja pysyy perustehtävässään.
  • Arvosta ja kehitä eheyttävää pedagogista vuorovaikutusta. Kaikki ihmisen ymmärtämiseen ja kommunikaation synnyttämiseen pyrkivä vuorovaikutus on terapeuttista, eheyttävää. Vaikka opettaja ei olekaan terapeutti, hänen merkityksensä tervehdyttävän vuorovaikutussuhteen ja kommunikaation synnyssä on keskeinen. Esimerkiksi opettajan antama runsas ja realistinen positiivinen palaute on terapeuttista kaikille opiskelijoille.
  • Rakenna opetus opiskelijan vahvuuksien varaan. Häiriötä ja sairautta ei voi tukea eikä ohjata - vain toimivaa ja tervettä voi. Myös mielenterveysongelmista kärsivän opiskelijan kanssa opettaja voi tukea oppijan omia tavoitteita ja innostusta, hänen vahvuuksiaan ja osallisuutta, syrjäytymisen estämistä


Ongelmat ja oireet kannattaa muuttaa oppimistavoitteiksi, joista johdetaan pedagogiset keinot - minkä jälkeen oireet voi sinänsä unohtaa. Tästä seuraa hyvää pedagogiikkaa kaikkien kannalta.


MIELENTERVEYS-ONGELMA, OIRE PEDAGOGINEN TAVOITE PEDAGOGISET KEINOT
heikko itsearvostus itsetunnon nostaminen kannustava palaute, opiskelijan omien tavoitteiden kunnioittaminen, eriyttäminen
psyykkisten itsesäätelykeinojen niukkuus itsereflektiokyvyn kasvattaminen palaute
sosiaalisten taitojen heikkous sosiaalisten taitojen harjaantuminen ryhmän käyttö
ahdistuneisuus rentoutuminen oppimisedellytysten luominen, ajoitus, oppimisympäristö
keskittymättömyys keskittyminen oppimisympäristö
aloitekyvyn puute itseohjautuvuuden tukeminen motivointi, kannustus
syyllisyys, häpeä hyväksyntä pedagoginen dialogi
epäluottamus ihmisiin luottamuksen kasvattaminen pedagoginen dialogi

 

  • Pelkistä ja rauhoita oppimisympäristöä, hidasta opetusvauhtia.
  • Puhu omista kokemuksistasi, hanki tukea itsellesi.
  • Etsi tietoa ja ymmärrystä mielenterveydestä ja siihen liittyvistä ongelmista.


6. MILLAISTA ON EHEYTTÄVÄ PEDAGOGINEN VUOROVAIKUTUS?

Kaikki ihmisen ymmärtämiseen ja kommunikaation synnyttämiseen pyrkivä vuorovaikutus on terapeuttista, eheyttävää. Vaikka opettaja ei olekaan terapeutti, hänen merkityksensä tervehdyttävän vuorovaikutussuhteen ja kommunikaation synnyssä on keskeinen.

  • Luota hyvän vuorovaikutussuhteen ja dialogisen vuorovaikutuksen itseisarvoon psyykkisinä eheyttäjinä.
  • Kuuntele opiskelijaa henkilökohtaisesti ja anna aikaasi hänelle. Sisäinen prosessointi vaatii opiskelijalta aikaa ja raskasta psyykkistä työtä. Älä odota psyykkisesti huonosti voivalta opiskelijalta täydellisiä tai edes hyviä opiskelusuorituksia.
  • Pyri ymmärtämään, mitä opiskelija haluaa psyykkisellä oireilullaan kertoa. Pyri dialogiin, aitoon yhdessä ajatteluun hänen kanssaan.
  • Luo turvalliset ja johdonmukaiset rajat oppimistilanteelle.
  • Tärkein tehtävästi psyykkisesti sairaan opiskelijan kanssa on edustaa realiteetteja ja toimia mahdollisimman ”normaalisti”.
  • Voit edellyttää myös ahdistuneelta ja pelokkaalta opiskelijalta opiskelemista ja oppimistuloksia. Sinun ei tarvitse toimia ylivarovaisesti: ihminen ei yleensä ”hajoa”, sairastu psyykkisesti yhdestä sanasta tai teosta – tai jos ”hajoaa”, hajoaisi joka tapauksessa.
  • Älä kitsastele realistisen positiivisen palautteen annossa! Kannusta!
  • Erityisesti persoonallisuushäiriöistä kärsivien opiskelijoiden kanssa:
  • Pidä omat rajasi ja oppimistilanteen rajat.
  • Älä lähden mukaan opiskelijan psykologisiin peleihin, esim. provosointiin tai mielistelyyn.
  • Toimi niin johdonmukaisesti ja selkeästi kuin osaat.
  • Ota etäisyyttä – anna itsellesi ja opiskelijalle aikaa.
  • Erityisesti psykoottisten opiskelijoiden kanssa:
  • Kuule oireet, esim. harha-aistimukset, mutta älä mene mukaan äläkä tulkitse niitä.
  • Älä välttele. Ota outo käyttäytyminen puheeksi sekä opiskelijan että työtovereiden kanssa.
  • Ohjaa opiskelija hoitoon.
  • Älä odota itseltäsi mahdottomia, kuten psyykkisesti sairaan opiskelijan tilan muuttamista, saati parantamista.


7. MITEN OPETTAJAYHTEISÖ VOI TOIMIA?

  • Hankkikaa tukea ja liittolaisia työllenne. Puhukaa kokemuksistanne. Mielenterveysongelmista kärsivänkin opiskelijan kanssa hän itse on tärkein liittolaisesi. Voit myös käyttää opiskelijaryhmää peilinä, palautteen antajana opiskelijalle. Toiset opettajat, opiskelijahuollon henkilöstö ja ulkopuolinen työnohjaaja tai konsultti ovat erinomaisia tuen lähteitä. Pura erityisesti traumaattiset tapahtumat, esim. uhkaavat tilanteet aina vähintään kollegojen kanssa.
  • Ohjatkaa psyykkisesti oireilevat opiskelijat hoitoon. Hanki tiedot oman paikkakuntasi psykiatrisista hoitopaikoista. Oman tai lähioppilaitoksen opiskelijahuolto, terveyskeskukset ja mielenterveystoimistot ovat ensisijaisia mielenterveyshäiriöiden hoitopaikkoja, joihin voit ohjata opiskelijan ja joista voit itse kysyä neuvoa pulmallisissa tilanteissa. Järjestöillä, kuten Suomen Mielenterveysseuralla, on alueellisia kriisikeskuksia ja puhelinpalvelua, joihin voit myös ohjata.
  • Luokaa oppilaitoksestanne tervehdyttävä oppimisyhteisö. Yhteisön tuki on mielenterveyskysymyksissä ratkaiseva sekä opiskelijoille että opettajille. Ongelmat vaativat selkeitä ja avoimia yhteisöllisiä ratkaisuja sekä riittävän tuen opettajan työlle.


Mielenterveyttä tukevassa oppimisyhteisössä on seuraavia piirteitä:

  • Tukea tarjoavat ihmissuhteet: empatia, aitous, kunnioitus – dialogisuus!
  • Opettajien ja opiskelijoiden osallistuminen yhteisön luomiseen ja päätöksentekoon
  • Toiminnan selkeys ja läpinäkyvyys
  • Autonomia: itsemääräämisoikeus ja vastuu.

Riitta Jauhiainen, Mielenterveyden koulutuskeskuksen johtaja.

Henkilökohtaiset työkalut
Rahoittajat
OPH